Kiirettä pitää, edelleen

Kolmas treeni takana koostuen 1 h 35 min ja 84 suorituksesta, joista taas vähän yli puolet purkuja.

Kiireen tunne suorituksessa jatkuu

Taas aloitan miettimällä miltä asennossa tuntuu, mutta keskittyen vääriin asioihin. On mielestäni ok ajatella miltä tuntuu, mutta ei sitä, onko hartiat rentona ym. Sain sormet rennoiksi, mikä erikoista kyllä helpotti liikaa miettimistä. (On ollut ongelmaa nimettömän kanssa). Tuntuu, että nimettömän kipeytyminen häiritsee nyt vähän liikaa.

Kiire on henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti. 

Wikipedia

Vetovaiheessa tulee useimmiten edelleen pieni ”lupaus kiireestä”, eli tiedän etukäteen, että suorituksesta ei tule rento. Saan silti jo osan suorituksista rennoiksi. Voin pitää pitkän aikaa sen jälkeen kun ensimmäinen nykäys tms. tapahtuu. Puran kuitenkin tällaiset suoritukset (hyvä-hyvä). Päässä on edelleen hieman epävarmuutta lisäävä fiilis, kun en aina muka tiedä, oliko päätös laukaista minun vai kyyliksen. Voi olla, että mietin nyt liikaa ja asia ratkeaa siinä vaiheessa, kun pystyn 100% kontrolliin. Silloin tiedän miltä päätöksen hetkellä pitää tuntua. Päätöksellä tarkoitan nanosekuntia ennen laukaisua. En ota tässä vaiheessa kantaa siihen, kuinka tiedostettua se on. Nyt tuo päätöksen hetki on jo vähän ”epäselvä”, eli en voi suoraan todeta, että lähti lapasesta. Varmaan ajan kanssa tiedän ennen suoritusta jo, että siitä tulee rento!

Jousiampuja

Älä nyt koita korjata taas kaikkea

Tosi vaikeaa keskittyä nyt vain tähän tekemiseen, kun perfektionisti minussa vaatii taas kaikenlaista tekniikkamielessä. Yritän alkaa skarpata tämän asian kanssa. Ei ole väliä minne nuolet menee tai vaikka vähän nimetön kipeytyisi. Nyt on aika korjata asenne tältä osin.

Mietteitä seuraavana päivänä

Kolmas kyylistreeni oli eilen. Jo nyt tuntuu selvästi paremmalta kuin eka kerralla ja toisinaan jopa rennolta. Isoin haaste on epäolennaiseen keksittyminen. Mun vetokäden nimetön ärtyy ja on hankala olla ajattelematta sitä. Tuntuu, että mitä enemmän sitä harmittelee, sitä enemmän jänne tuntuu. Ihan hirveen (ja yllättävän) vaikeeta oikeasti keskittyä vain tähän harjoitukseen. Koko ajan pää jossain hartialinjan miettimisessä tms. (Mulla oli pieni pokakäden olkapääjuili vähän aika sitten.) Luulisi, että tässä oppii samalla miten keskittyä yhteen asiaan! Luulin jo sen osaavani…

Uskon, että tuo nimetön ei ole häirinnyt ammuskellessa nopsaan, koska jänne ei ehdi kiristämään sormia tarpeeksi. Ehkä se on siis hyväkin merkki tässä vaiheessa.

Täältä voi lukea, mistä kaikki alkoi.

[Kuva Eva Jälkö]

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *