Harrastan jousiammuntaa ja pidän erityisesti 3D-maastoammunnasta, jossa kumieläimiä ammutaan metsässä ja maastossa. Useimmiten kisoissa ei ole annettuja matkoja, joten etäisyydet kohteeseen on osattava arvioida itse. Jotta oman arvioinnin saa varmistettu (muuten kuin osumalla ”pumppuun” eli sydämeen), pitää käyttää etäisyysmittaria.
Olen onnistunut kadottamaan mittarin pussin jonnekin vain parin käyttökerran jälkeen. Pohdin hetken ja päädyin suunnittelemaan mittarille pussukan virkatusta kalalangasta. Se olisi ainakin kestävämpää kuin moni muu lanka! Jos sinulla ilmenee samanlainen pulma, voit ehkä soveltaa oheista ohjetta, ellet satu hävittämään juuri samankoisen esineen säilytyspussia. 😉
Aloitin kaavan suunnittelun mittaamalla mittarin ympäryksen ja laskemalla kuinka monta ketjusilmukkaa tarvitaan. Sen jälkeen yhdistin silmukoiden päät piilosilmukalla ja aloin virkkaamaan ympyrää, jonka lopulta suljin pohjasta etupistoin saumaksi. Tämän jälkeen piti hahmotella pussukan kiinnitysmekanismi. Päädyin läppään, johon tulee painonappi. Se on uskoakseni kestävämpi kuin napillinen kiinnitys. Tähän on kätevä käyttää jostain vaatteesta yli jäänyttä varanappia. Tein vielä sisäpuolelle sauman, jotta mittari olisi tiiviimmin pussukan sisällä.
Virkattu pussukka etäisyysmittarille
Tarvitset:
- 2 mm virkkuukoukku
- 37 g 12-säikeistä kalalankaa
- kanavaneula
- sakset
- 4 silmukkamerkkiä
- 1 painonappi (+ vasara tms. kiinnittämiseen)
Ohjeessa käytetyt virkkaustermit:
- kjs, ks, ps, p, ½p, pp
Virkkausohje:
1. krs: virkkaa 81 kjs, sulje 1 ps:lla = yht. 80 s.
2.-16. krs: virkkaa 3 kjs (= 1. p), 79 p = 80 s. Käännä työ nurinpäin ja yhdistä sivut niin, että aloituskohta (eli se kohta jossa jokaisen kierroksen alussa teet 3 kjs) jää toiseen reunaan, jolloin hieman erottuva sauma ei ole keskellä etu- tai takareunaa. Ompele pohja kiinni etupistoin silmukka kerrallaan päästä päähän (ja takaisin), jolloin saumasta tulee vahvempi. Käännä työ oikein päin.
17. krs: merkkaa kulmien paikat silmukkamerkeillä. Yksi silmukkamerkki menee kahden silmukan läpi, jolloin takareunaan silmukkamerkkien väliin jää 26 s:aa ja sivuille 10 s:aa, eli ympyrä muodostuu osista: 26 s*2 + 10 s*2 + 2 s*4 = 80 s. Virkkaa ympäri ½p (aloitus 2 kjs = 1. ½p) ja kiinnitä edellisen kierroksen 1. s:aan ps:lla = 80 s.
18. -27. krs: aloitetaan läpän paikka. Virkkaa takareunaan 3 kjs (= 1. p), 25 p, käännä. = 26 s.
28. krs: aletaan kaventamaan läppää. Aloita virkkaus toisesta s:sta: 1 ps, 3 kjs (= 1. p), 23 p (et siis virkkaa viimeiseen s:aan) = 24 s.
29. krs: 1 ps 2. s:aan, 3 kjs, 21 p = 22 s.
30. krs: 1 ps 2. s:aan, 3 kjs, 19 p = 20 s.
31. krs: 1 ps 2. s:aan, 3 kjs, 17 p = 18 s. Päättele.
Sisäsaumat: aloita sisäkulmasta 4 kjs (= 1. pp), 10 pp = 11 s. Päättele ompelemalla viimeinen pp etureunaan. Tee toinen sisäsauma aloittamalla sisäkulmasta laskettuna 11. s:sta: 4 kjs, 10 pp = 11 s. Ompele kiinni kuten edellinen sauma.
Läpän viimeistely: virkkaa ensin ½p läpän ympäri ja sen jälkeen vielä kierros ks. Määrä pitää vain testata: mikä näyttää hyvältä.
Nappi: Kiinnitä nappi sopivaan kohtaan. Itse käytin jostain vaatteesta jäänyttä varapainonappia ja vasaroin sen paikalleen.