Itseaiheutettua peppuun potkimista

Kyylistreeniä tänään 1,5 h ja 77 nuolta. Lisäksi muutama kymmen nuolta verkkojulkaisun kuvamateriaalia varten.

Ei hemmetti nyt taas

Ammuin toimittajan mieliksi 18 m:stä sirkustaulua(!!) Minua ei pyydetty menemään sinne, enkä ymmärrä miksi niin tein. Olisin voinut ampua siinä 6 m:n viivalla ihan tyytyväisenä. Ajattelin kai, että siitä saisi kivoja kuvia. Vir-he. Palaan haastattelun ja kuvaamisen jälkeen ruotuun perustreenin tekemiseen. Kerään itseäni aika kauan…

Tosi vaikeaa tuntuu olevan saada rentoutta. Aina vaan tulee se ajatus, että pitäisikö jo laukaista. Mistä tiedän milloin? Tuntuu kuin hengästyttäisi henkisesti. Mä olen pettynyt itseeni ja haen jotain rytmiä parinkymmenen nuolen ajan. Mitä mä voin kuvitella, että tapahtuu, kun menen ”viivalle” ja alan osoittelemaan sirkustaulua? No, en odottanutkaan, että kyylistreeniohjelma olisi pelkkää etenemistä ja linnunlaulua. Jotain parempia päätöksiä voisi silti osata jo tehdä. Opittiin taas, nyt snap out of it ja jatketaan!

Köhien taas käyntiin

Kun tietää, että meinaa purkaa, saa vedon tuntumaan rennolta ja hyvältä. Siis tosi hyvältä. On rauhallinen tunne, kun ”ei tarvitse tietää milloin tehdä se kaiken määrittävä laukaus”. Kun sitten taas meinaa ampua, joku estää tekemästä suoritusta samanlailla kuin edellä kuvattu. Mikä siinä lopputuloksessa on niin kaunista, että pelkää rikkovansa sen? Vaikka edessä on tyhjä pakka ja ”saa” osua mihin vain? Olisko muka parempi ampua sysirumalla tekniikalla ja osua aina keskelle? Saispa nyt edes yhden hyvän tähän päivään.

Musta tuntuu, että tuo ajoituksen ohjaama kyylis on mulla ihan tosi voimakas. Sainko yhden rauhallisen suorituksen tänään? Se oli sellainen, jonka jälkeen huudahdin, että miksei kaikki voi olla tällaisia! Ja toinen tuli, kun odotin hetken pään sisäisen myrskyn syntyessä ja sain sen laantumaan. Onkohan oikein odottaa ja jatkaa siitä suoritusta? Vai pitääkö aina purkaa, vaikka saa mielen rauhoittumaan? Varmaan pitäisi purkaa.

Tule apuun Michael

Voisko noille kahdelle kyylistyypille (tähtäinkuvan ja ajoituksen ohjaama) antaa kummallekin puukon käteen ja sitoa ne toisiinsa käsistä kuten Jacksonin musavideolla Beat it? Saisivat tanssia keskenään ja unohtaa mut. Turhauttavaa.

Täältä voi lukea, mistä kaikki alkoi.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.