Treenasin eilen ennen kehonhuoltotuntia hallilla tunnin ja tein 53 suoritusta, joista suurin osa laukaisuja. En osannut odottaa päivältä niin paljon, kuin siltä lopulta sain. Fiilis 17. kyylistreenin jälkeen oli vähintäänkin mainio.
Impulssin kontrollointia vai tekniikan parantelua?
Epäilin välillä, että en ollut tyytyväinen suoritukseen vääristä syistä. Alkaako tämä kääntyä nyt impulssin kontrolloimisesta siihen, että ei ole siksi tyytyväinen, että oli teknisesti huono laukaisu? Varsinkin nyt kun vähän muuttui asento, suorittamiseen kiinnittää entistä enemmän huomiota. Täytyy tunnustella. Annan sen anteeksi itselleni vielä hetken aikaan. Asento alkaa tuntumaan paremmalta varmasti pian, vaikka välillä tuntuu kuin olisi jälleen aloittelija.
Olen tyytyväinen treenitahtiini. Sen ei kannata olla tässä vaiheessa yhtään nopeampi. Reilusti alle 1 nuoli per minuutti pitää tahdin tarpeeksi maltillisena, jotta ehtii palautua nuolten välissä. Vetokäden olkapäässä tuntuu pientä lihasrasitusta. Pidän myös kokonaisnuolimäärän per treeni ainakin hetken aikaa suht. pienenä.
Muutin jossain kohtaa ajatusmallia laukaistavien nuolien kohdalla siihen, että ajattelen etukäteen pikemminkin ”laukaisen, jos se tuntuu hyvältä” sen sijaan, että vain päättäisin ”laukaisen”. Tämä tuntuu toimivan. Jotenkin ohjasin huomaamattani itseäni keskittymään paremmin siihen, että en laukaise huonolta tuntuvia suorituksia.
Hämmentynyttä iloa ja toivoa
Ensimmäistä kertaa todella tuntui siltä, että impulssit alkavat pikkuhiljaa hiipumaan niin paljon, että kohta ollaan valmiita etenemään seuraavaan vaiheeseen. Huomasin tämän, kun tajusin ja osasin erotella tekemisestä turhan tekniikan analysoinnin ja kyylistreenin. Eli aiemmin mainitsemani ero impulssikontrollin ja tekniikan välillä. Kontrollin puute ei välttämättä ole aina totta, vaan tunne johtuu siitä, että ei ollut tyytyväinen laukaisuun. Aivot saa ”huonon tekemisen palautteen”, jonka tulkitsin impulssin aiheuttamaksi. Tässä toisaalta voi miettiä myös sitä, johtuiko jänteen sormiin jääminen kuitenkin siitä kontrollin puutteesta.
Oli miten oli, en koe hallitsevani tyhjän taustan edessä impulssejani vielä 100 %. Ehkä kuitenkin jo reilusti yli 50 %. Pitovaihe on selvästi pidentynyt. En halua edetä liian aikaisin treeniohjelman seuraavaan vaiheeseen.
Edellisten pohdintojen jälkeen sain päähäni kääntää katseen hallin pitkään päähän. Olin sattumoisin 30 jaardin kohdalla. Ajatus jännitti, mutta halusin testata tehdä vedon kohti pitkää päätyä. Ei tässä nyt kauheita häviä, enintään vähän harmittaa, mutta testataas nyt kuitenkin. Ennen kyylistreenin alkua syksyllä en pystynyt oikein tähtäämään ilman riskiä, että nuoli lähtee, vaikka etukäteen päättäisinkin olla laukaisematta.
Tuloksena ei minkäänlaista pakotusta. Jouduin nostamaan nuolta ylös kuviteltuun merkkiin ja osasin jo odottaa vähintään sitä mörön puhaltamaa humahdusta pään sisällä. Mutta EI!? Mitä tämä mahdoton kontrolli on, ihmettelin silmät ja suu pyöreänä? Kokeilin vielä uudestaan ja kyllä vaan, siellä se nuolenkärki lepää ja katse siinä päällä. Tunne oli oikeasti ihan mahdottoman hyvä ja epäuskoinen. Tätä ei varmaan ymmärrä, jos ei ole kokenut samaa, mutta voin luvata, että se oli parempaa kuin mikään SM-kulta tai piste-ennätys. Mulla on toivoa. <3
Täältä voi lukea mistä kaikki alkoi.
