Kyylistreeni eristyksissä metsässä

Kävin eilen tekemässä 20. kyylistreenini metsässä eristyksissä muilta ihmisiltä. Lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella, mutta onneksi metsässä ei tuule. Oli ihan mielenkiintoista testata miltä treeni tuntuu erilaisissa olosuhteissa: paksuissa vaatteissa näpit vähän kohmeessa. Treenasin tunnin ilman kunnollista taukoa ja tein 45 suoritusta.

Maastoradalla kyylistreeniä.

Vaiheen 1 ja 2 sekoittelua

Tein alkuun vaiheesta 1 6 suoritusta tyhjään pakkaan. Syvempi ote tuntuu vielä uudelta ja ankkurin tiedostaminen aiheuttaa hieman totuttelua. Jonkin verran siis teknisiä pohdintoja taas mukana.

Sitten kymmenkunta vaiheen 2 suoritusta. Tapahtui sama kuin viime kerralla: ei tuntemuksia. Otin tällä kertaa tähtäilyn kohteeksi pienimmän mahdollisen taulun, eli 20 cm:n kokoisen ”tiputaulun”. Ammuin toisaalta ihan läheltä 5 metristä. Sekoitin lopputreenin ajan vaiheita 1 ja 2.

Päätin aika pian ampua 5 m:n merkit, jolla varmistin, että tähtään oikeaan kohtaan. Varmistin tällä, etten alitajuisesti ajattele, että en tiedä mihin tähdätä, eikä sen vuoksi ilmenisi ahdistusta. Ei anneta turhia tekosyitä vaiheen 2 treenaamisen epäonnistumiseen. En saanut lisätuntemuksia, eli tähtäilytreeni menee sujuvasti. Täytyy hallilla tehdä sitä 15-18 m:stä 40 cm:n kokoisella taululla. Ja hei! Sain ammuttua merkkilaukaukset aika rauhassa tähdäten ja pohtien. (Vähän nuolet meni vasemmalle, mutta mitäpä perfektionisti hyväksyisi. Käyrillä nuolillahan ei voi olla osuutta asiaan.)

Tähtäysmerkkien ampuminen tiputaulujen avulla.

Laukauslupa ja odottelu sen jälkeen on nyt vaikeinta

Syvempi ote ja ankkurin iskeminen poskiluun alle tuntuivat eilen jäykiltä. Paljon vaatetta ja kohmelosormet varmasti myös vaikuttivat. Täytyy ensi kerralla sisällä ampua jokunen nuoli silmät kiinni ja fiilistellä asennossa tuntemuksia. Yritän tosissani oppia keskittymään työn alla olevaan tehtävään, eli kyylistreeniin. Jos nuolet lentää vaikka taivaaseen, se on tekniikka- tai välineongelma, ei mentaalijuttuja, joihin tulisi nyt keskittyä.

Yritin vaihetta 1 tehdessäni tosissani keskittyä siihen, että annan luvan laukaista ja o-do-tan sitten hetken ennen laukaisua. Laukaus lähtee useimmiten hieman jäykän hätäisesti ja sormet jää jänteelle. Kun tiedän, etten ole laukaisemassa, koko keho tuntuu rennolta. Miten saada siirrettyä tuo tuntemus siihen hetkeen, kun päätän kohta laukaista? Koitan avata, missä kohtaa tuntuu miltäkin:

  • Nostan jousen ja rentoutan hartiat: tuntuu hyvältä
  • Teen vedon: tuntuu hyvältä
  • Ankkuroin ja asetun pitoon: tuntuu hyvältä
  • Olen rauhassa ainakin pari sekuntia: tuntuu hyvältä
  • Teen päätöksen purkaa: tuntuu hyvältä
    • Odotan helposti useamman sekunnin ja puran tyytyväisenä
  • Teen päätöksen laukaista: alkaa painostamaan ja keho muuttuu kireäksi
    • Odotan rehellisesti arvioituna useimmiten vain n. sekunnin ja laukaisen

Hyvää on se, että aikanaan sain ahdistuksen, kun vain nostin jousen. Sain tehtyä vedon poskelle asti ja alkoi muistikatkos, joka päättyi ihmettelyyn, että miten se nyt noin lähti. Tämä myös ihan yksin ammuskellessa.

Mietin liittyykö tuohon tietoiseen päätökseen nyt joku juttu. Tekeekö se laukauksesta repivän, koska ehkä teen sen liian tietoisesti? Tässä kohtaa täytyisi koittaa seuraavan kerran sitä, että päätöksen jälkeen alan kiristämään lisää lavoilla ja koittaisin löytää muuttuvan tuntemuksen lavoissa, joka aiheuttaisi laukaisun. Tiedä sitten onko tämä höpöä pohdintaa.

Olin aika väsynyt hartioista treenin jälkeen. Vaiheessa 2 tehtävä pitkä pito ja jousen liikuttelu on raskasta. Täytyy kiinnittää huomiota niskaan ja hartioihin, etteivät ne luhistu ja rasitu väärin.

Täältä voi lukea, mistä kaikki alkoi.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.