Maastoleiri Tampereella ja odotettua ohjausta

Viikonlopun maastoleiri oli odotetusti hieno kokemus. Seura oli hauskaa, ohjaus pätevää ja luennot mielenkiintoisia. Pilatestuntikin tuntui hyvältä parin päivän päänsärystä huolimatta. Lisäksi kumpanakin päivänä oli mahdollisuus ampua. Tuntui kuin olisin ampunut paljon enemmän, mutta lopulta nuolilaskuri näytti vain hieman yli 100 nuolta koko viikonlopulle.

Maastojousiammuntaryhmän leirillä 14.11.2020 Osmonkallion sisäammuntaradalla.

Kiitollisna neuvot otan kyllä sulta

Olin tässä jo hetken aikaa hieman murehtinut tekemistäni, tai oikeastaan ollut vaan epävarma olenko oikealla tiellä. Selkävaivat ja muut pikkujutut olivat hämmentäneet pakkaa. Viime viikon hieronta kohdennettiin oikeisiin kohtiin kehoa, enkä ole enää heräillyt öisin selkäsärkyyn. Se oli se isoin syy tekniikkamurheisiin. Pelkäsin, että olen röhnöttänyt itseni kipeäksi.

Ilmeisesti voin nyt huokaista helpotuksesta ja pääsen keskittymään mentaalipuoleen eli kyylistreeniin. Jänne nyt saattaa hieman toisinaan vielä osua huuleen, mutta ei se satu, on vaan vähän ärsyttävää. Teen Sepolta saamani palautteen pohjalta pientä tviikkausta tekniikkaani, mutta en mitään kovin suurta.

Otin siis heti lauantaina Seppoa hihasta kiinni ja koitin selittää tilannettani. Nopeasti siitä sitten vaan tekemään, jotta päästään näkemään suoritusta. Se tehokkuus siinä ohjauksessa oli melkoista! Ammun ja toinen vieressä katsoo, kommentoi ja tuumailee.

En osaa selvästi ottaa positiivista palautetta ihan perussettinä, sillä en sunnuntai-iltana enää muistanut kaikkea Sepon sanomaa, tai sitten en ollut niitä itse kuullut. Riku toisti Sepon sanoja WhatsAppissa: ammun kauniisti. Muistin saaneeni palautetta, että pokakäteni hartia oli hyvin ja jousen nosto hyvä. Ammunta on eleetöntä ja laukauskin usein oikein hyvä taaksepäin menevä. Nämä kommentit tuntuvat tyypillisen suomalaisittain sellaisilta, ettei niitä muka kehtaa toistaa. Laitan ne kaikesta epäröinnistäni huolimatta nyt tänne, jotta voi joskus kokea hyvää oloa, kun menee huonommin. Kuulin myös toiselta treenaajalta, ettei nuoleni lähtenyt valumaan yhtään ampuessa. Se on melko yleistä vaistoampujilla. Mukava kuulla, että pitojen treenaaminen näkyy.

Maastojousiammuntaryhmän leirillä 15.11.2020 Osmonkallion sisäammuntaradalla.

Ne kehityskohteet ja huomiot

Sain kohtia, joita kehittää ammunnassa. Se oli tietysti odotettavaa. Onneksi minulla ei ollut ongelmia asennossa tai muussa isommassa. Jännä, miten sitä luulee tekevänsä jotain asioita jo, joita ei sitten kuitenkaan tee!

  • Olin itsekseni muuttanut täysin neutraalin asennon avoimemmaksi ja treenannut sitä muutaman kerran. Lähdin hakemaan vanhaa pönötysasentoa, mutta tehtiinkin niin, että otan ihan pari senttiä avoimen asennon kuitenkin. Se tuntuu heti hyvältä.
  • Syvempi ote jänteestä. Näin luulin jo tekeväni! Totisesti otteesta tuli rennompi ja laukauskin lähti kauniisti, kunhan ankkuri oli kunnossa.
  • Veto lähtemään heti selällä. Nyt olin tajuamattani ottanut vetoa ensin enemmän kädellä. Onpa jännä! Takaa kuului ekan toiston jälkeen hyväksyvää kommenttia. Sain siis tekemisestä heti kiinni.
  • Pitää pitää huoli, että ankkuri on tiiviisti poskea vasten. Se ei saa tippua! Kunnon selkäveto korjaa tuon aika pitkälti. Varottava, ettei veto mene liian pitkäksi. Sormi huulessa ei merkkaa ankkurin paikkaa, ainoastaan poskiluun alainen kohta. Hyvä muistaa, vaikka perusjuttu onkin.
  • Peukalo kevyesti kämmenen sisään heti ennen vetoa. Nyt se oli käden yläpuolella ennen vetoa. Pitää vaan varoa, etten ala taas vetämään sitä niin kovasti alaspäin, että peukalon juuri kipeytyy.

Nyt oli sopiva hetki näille palautteille. Niiden vastaanottaminen oli varmasti helpompaa kuin mitä se olisi ollut puoli vuotta/vuosi sitten. Se, että voidaan keskittyä nyansseihin, kertoo jo aika paljon. Pitää olla tyytyväinen. Nyt vaan asioiden tahkoamista ja uskoa itseen.

Muuta juttua leirillä

Oli hauska testata jousen ja nuolen lähtönopeutta. Aluksi jännitti niin, että kädet oikeasti tärisivät. Pelkäsin, että rikon laitteen ampumalla siihen, vaikka ammuin vain 1-1,5 m päästä. Tuo saattoi hieman näkyä eri suoritusten luvuissa, vaikken kyllä niistä rehellisyyden nimissä mitään ymmärrä.

Puunuolen lähtönopeus lonkkarillani jaardia/s.

En luokittele leirillä ammuttuja nuolia kyylistreeniin, vaikka sitäkin yritin ampuessa ajatella. Laukaisu ei tunnu useinkaan vielä täysin rennolta. Ensi kerralla taas vaiheen 1 treeniä.

Täällä muuten Rikun kirjoitus leiriltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.