Tämä joustinneuleena virkattu pipo valmistui yli vuosi sitten, eli ennen kuin Kuippana syntyi. Tai oikeastaan jouduin vielä vähän muokkaamaan pipoa, kun olin ottamassa sitä käyttöön. Virkkasin niskaan...
Viime aikoina käsitöiden tekeminen on vaatinut suunnitelmallisuutta, sillä ajankäyttö niihin on hyvin rajallista. Tuntuu niiin puhdistavalta saada joku keskeneräisistä töistä valmiiksi! Vaunulokerikosta piti alunperin tulla laukku, kassi...
Aloitin vaunulelun virkkaamisen pari kuukautta sitten, ennen Kuippanan syntymää, mutta en ehtinyt saada sitä valmiiksi. Viimeiset silmukat työstettiin vauva olkapäällä pari päivää sitten. Vaunulelu on 40 cm...
Pinnasängyn päälle laitettava puinen hoitotaso oli tavallista kapeampi ja matalampi, eikä siihen sopinut oikein mikään kaupasta löytyvä valmis pehmeä hoitoalusta. Tai ei ainakaan mikään kivan näköinen! Kotoa...
Kuippanan laskettu aika oli ja meni. Ehdin kuitenkin vielä virkata kaukaloon lelun, vaikka ajattelin unirievun tehtyäni, etten enää ehdi tekemään mitään. Voi mitä toiveajattelua! Lelua voi tietysti...
Kuippanan laskettuun aikaan on enää alle viikko! Ehdin vielä virkata unirievun, josta tuli hempeiden pupujen ja ronsujen sijaan Yön ritari. Tällaisia pikkujuttuja on hauska tehdä, kun niistä ei...
Olen innoissani, että pääsen jakamaan tämän työn muiden kanssa! Suunnitteluun, virkkaamiseen, purkamiseen, ohjeiden tekemiseen ja lisälankojen hankkimiseen meni kuukausikaupalla aikaa, mutta mielestäni tulos on kaiken vaivan arvoinen!...
En vielä tietenkään tiedä tuleeko Kuippana koskaan käyttämään tuttia, kun niin moni vauva sitä vierastaa. Valmistauduin siihen kuitenkin virkkaamalla pari eriväristä tuttinauhaa. Suunnittelin ohjeen lennosta ja käytin...
Isyyspakkaus, tuo mielipiteitä jakava paketti. Päätin kasata pakkauksen, koska ajatuksella mietittyjen lahjojen antaminen nyt vain on kivaa. Kuippanan laskettu aika on vasta vajaan 3 kk:n päästä, mutta...