Shot Coach

Shot Coach

Read me

4 Responses

  1. Sari K sanoo:

    Mielenkiintoinen treeni ja hyvin pääsi reflektoimaan omaa toimintaa sekä jännitteisyyden tunnetta liittyen laukaisuun.
    Tein ekat 10 kylmätähtäyksenä, tokat 10 ohjeiden mukaan (paitsi että aina oli lupa purkaa), kolmannet 10 niin, että sain itse päättää puranko vai laukaisenko, neljännet 10 ohjeiden mukaan. Viidennet 10 tein laittaen äänet pois ja itse päättäen etukäteen miten toimia.

    Kylmätähtäys oli helpointa, ei juurikaan ollut nykimistä. Kun sai luvan päästää, aika usein nuoli lähti saman tien. Usein se pysyikin jonkin aikaa ennen laukaisua. Jännittyneisyyden tunne oli voimakas, pysyi veto ennen laukaisua hetken tai ei. Välillä en laukaissut vaikka oli siihen lupa ja sen päätöksen tekemiseen pystyin jossain määrin vaikuttamaan.
    Päästöt eivät olleet rentoja, niissä oli aina jännityksen aiheuttamaa hötkyilyä. Koitin asennoitua hötkyilyyn hyväksyvästi ja enemminkin suhtautua harjoituksessa tutkailevasti tuntemuksiin, joita laukaisu aiheutti.

    Täytyy pohtia, miten ammunnan hallintaan tähtäävää tekemistä lähtee treenaamaan pitkäjänteisemmin.
    Tätä harjoitusta täytyy tehdä uudemman kerran, ehkä paloitellusti. Tekisi mieli yhdistää Ottossonin kellutustähtäys harjoitusta tähän, tehdessä tuntui siltä että se voisi olla hyväksi. Ehkäpä myöhemmin.

    Harjoitusmetodi oli musta toimiva, kiva että sitä voi soveltaa eri tavoin. Jossakin vaiheessa päätin nostaa jousen ennen käskyä tai sen jälkeen, jotta en jää jumiin käskyihin. Se tuntui ihan hyvältä myös.

    • Paula sanoo:

      Hieno analyysi! Minä olen myös hieman soveltanut tämän avulla ampumista. Välillä tosiaan nostanut jousen aiemmin tai myöhemmin. Välillä laukaissut tietoisesti, vaikka sanottu pura. Yksi tai kaksi kertaa on lähtenyt käsistä väärin. Ja tuo jännitys laukaisua ennen oli minullakin vahvana ekoina kertoina.

      Olisikohan ollut joku 5. kerta (pari treeniä tein aluksi Marin avustamana), kun sain täydellisen rentoutumisen aikaiseksi laukaisukäskyn ja itse laukaisun välissä. Se tunne on älyttömän ihana. Niissä oli merkittävää se, että ajattelin etukäteen, että jos nyt saa laukaista, aion rentoutua ja olla hötkyilemättä. En osaa oikein selittää, mutta sain sen toimimaan muutaman kerran. Joku oikea moodi löytyi.

      En usko, että tämä on yksinään ratkaisu kyyliksen kyykyttämiseen, mutta auttaa paljon tutkimaan miltä hyvä suoritus voi tuntua. Ja toisaalta luo uskoa, että jaksaa sitä olla ankkurissa kauemminkin kuin sekunnin, jos se on ollut ongelma.

  2. Sari K sanoo:

    Kuulostaa ihanalta tuo rentouden tunne laukaisussa, voin kuvitella miten hienolta se tuntuu! Täytyy uskoa että se on mahdollista saavuttaa, ainakin hetkellisesti ja miksei vaikka pysyvästikin. Toivoa voi, odottaa ei 🙂
    Täytyy kokeilla tota sun ajatusta rentoutumisesta.

    • Paula sanoo:

      Tuo on näin kerrottuna vähän hyhmäinen ajatus ja kovin yksinkertaistava. Mutta tuo se oli otsikkotasolla. Tätä pitää pohtia hetki itsekin ja miettiä ensi kerralla mitä siinä oikein tapahtuu. Olettaen, että onnistun siinä vielä. 🤞

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.