Liian paljon kisoja ja ammuntaa ilman kunnon target panic -treeniä touko-kesäkuun aikana alkoi näkymään. Edelliset kisat reilu viikko sitten Riihimäellä osoittivat sen. Kisa oli fyysisesti toki tosi...
Viime lauantaina ammuttiin Keuruun Jousen järjestämät vuoden 2021 ensimmäiset 3D EM-karsintakilpailut (WA/SJAL) Keuruun hienolla vaihtelevalla radalla. Olin perunut yllätysraskauden vuoksi osallistumiseni karsintoihin, sillä Slovenian kisojen aikaan olen...
Viime sunnuntaina ammuttiin EBS:n järjestämä Eläinkuva SM Tammisaaren maastossa. Se oli ensimmäinen kisani sitten viime vuoden elokuun. Olin ajatellut kirjoittaa tähän alkuun kisaa edeltävänä päivänä jotain ajatuksia...
Kävin eilen tekemässä kyylistreenin Talosaaren kentällä entistä suunnitelmallisemmin. Olen huomannut, että ulkona treenatessa lipsuu herkästi treeniaikomuksista, kun ulkoilma houkuttelee vaan ”ammuskelemaan” ajatusten harhaillessa. Minun on ollut helpompi...
Tämän kerran kyylistreenitavoitteena oli tehdä vaihetta 3, jossa tähtäillään rauhassa ja ammutaan kontrolloidusti taulun viereen. Lisäksi pyrin saamaan laukaisun lähtemään rentoutuksesta, eli tähtäyksen jälkeen alkaisi vaihe, jonka...
Nyt kun vuoden päästä järjestettävien sisäammunnan EM-kisojen toinen kisatyyppi IFAA Indoor Round oli testattu, piti päästä kokemaan myös Flint. Flint on haastava kisamuoto, sillä siinä ammutaan kuutta...
Kerroin aiemmin, että olen kärsinyt suuresta motivaation puutteesta alkuvuoden. Kropassa on ollut pientä kremppaa ja keho ja mieli on ollut uupunut. Ehkä voin jo kertoa mistä tuo...
Olen treenannut liian vähän kyylistreenejä tänä vuonna. En anna siitä itselleni piiskaa, sillä minulla on siihen ihan hyväksyttävät syyt, joihin en nyt mene. Olin aikeissa tehdä sunnuntaina...
Liitän tähän alkuun ihan ensiksi tekstin, jonka kirjoitin Facebookiin treenin jälkeen. Kävin sunnuntaina kokeilemassa kyylistreeniä ja ammuin samalla 3000 nuolta täyteen. Joku magiikka näissä tuhansien rikkomisessa on...
Paula
Blogi on pikkuhiljaa muuttunut Target Panic -päiväkirjaksi, vaikka käsittelen muitakin aiheita edelleen.
This blog has gradually evolved into a Target Panic diary. Posts are mostly in Finnish, at the moment. I will consider writing in English too.